Roope muuttaa

Roope tosiaan muuttaa. En olekaan asiasta tänne vielä päivitellyt vaikka asia onkin ollut jo vajaan kuukauden tiedossa.

Tämän hetkisellä tallilla hankaluutena on ensisijaisesti maastot. Talli sijaitsee asuinalueen takana ja ainoat maastot on oikeastaan asuinalueen asflttikadut ja pelto. Pellolta kyllä pääsisi metsään, mutta sielläkin on kovin kuraista. Mielellään en laita Roopea tällä hetkellä kuraan, sillä kavio kuitenkin aina jää hieman imukuppimausesti mutaan, joka aiheuttaa turhaa liikettä murtuma-alueelle.

Muuttopäivä on tämän viikon sunnuntaina. On tässä jo tullut hieman odoteltuakin, että pääsisi paremmille maastoille hevosta kävelyttämään. On uudella tallilla hieman muitakin etuja. Ensinnäkin matka on puolet lyhyempi, ajallisesti ei aivan niin paljon, tallilta löytyy lämmin varustehuone ja kunnon kuivaustila, jossa myös loimien pesumahdollisuus. Uudella tallilla tarhat on kivituhkapohjaiset. Miinuksena niiden pieni koko. Tätä kuitenkin paikkaa se, että hevoset jakavat pareittain isomman tarha-alueen. Eli puolipäivää hevoset pääsevät isommalle alalle tarhaamaan. Tämä toki ei ole vielä ajankohtainen, sillä Roope viettää koko talven postimerkkitarhassa sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä ensimmäisiä raviaskeleita saa ottaa vasta helmikuun lopulla. Uudella tallilla "luksusta" on myös lämmin vesi. Vihdoin pääsen pesemään Roopen kunnolla.

 Tällä viikolla Roope ei kovin paljon pääse liikkumaan, sillä on ollut aika liukasta. Hetken aikaa pitää vielä sinnitellä, sillä ensiviikon perjantaille on varattuna klinikalta kengitysaika. Samalla otetaan varuiksi myös hiekkakuvat.

Halusin viedä Roopen klinikalle kaiken varalta tätä kengitystä varten. Olen sen tosiaan tähän asti itse vuollut. Sairausaikana Roopen kaviot ovat olleet vähän murtuman hoidon varjossa. Kerran olen sen tässä välissä vuollut ja sekin tuntui olevan haasteellista. Varsinkin vasemman etujalan ja oikean takajalan ylhäällä pitäminen oli tuolloin vaikeaa. Mikä sinänsä on ymmärrettävää, sillä joutuihan se laittamaan huomattavasti enemmän painoa kipeälle oikealle etujalalle. Tämän lisäksi Roope on koko kropastaan aivan jumissa. Mieluummin olisin sen edelleen pitänyt kengättömänä, mutta tilanne on nyt sellainen, että ei ole varaa ottaa riskiä liukastumisille.

Hiekkakuvat halusin otattaa ihan varmuuden vuoksi. Viime aikoina Roope on ollut ajoittain haluton liikkumaan ja lisäksi kiukutellut takavatsan pitelemisestä. Minulla on jo sille valmiina psylliumia, mutta haluan nyt tarkistaa, kun kerran sinne klinikalle menemme.

Maanantaina onkin taas vuorossa vesikävelyä Ekohepossa. Viime kerralla veden korkeutta jo jonkin verran nostettiin.

Vesijumppaa

Tämä kirjoitus onkin ollut jo hetken työn alla, kun ei ole oikein ehtinyt kirjoittamaan loppuun.

Maanantaina (viime viikolla) tosiaan Roopella oli ensimmäinen vesijumppapäivä. Aika oli varattu klo 9.00 Ekohepoon. Onneksi tallilta on lyhyt matka, niin ei tarvinnut kovin aikaisin lähteä.

Haava on jo hyvällä mallilla.

Olin tallilla kahdeksan aikaan ja annoin Roopelle pienen tollon heinää, jottei tyhjällä mahalla tarvitse lähteä. Sen syödessä peruuttelin auton kopin eteen ja laitoin muutkin kamat valmiiksi. Mukaan pakattiin suitset, liina, korvahuput sekä fleese.


Lastaan Roopen nykyään liinan kanssa. Se on toiminut hirmu hyvin. Liinan kanssa pääsen itse kunnolla koppiin perille. Aiemmin olen kietonut liinan etupuomin ympärille ja tästä kiristänyt liinaa niin, että hevoselle tulee painetta. Tämä liinahomma on siitä hyvä, että hevonen ei saa lisää narua kiskomalla ja taas toisaalta sen astuessa eteen päin saa heti palkkioksi paineen poistumisen. Ei ole siis ihmisen hitaudessta kiinni. Tämä on niin oikea-aikaista palkitsemista, mitä vain voi olla. Tällä kertaa en ehtinyt edes pyöräyttää liinaa puomin ympäri, kun hevonen jo käveli autoon. Hyvin on oppinut. Hevonen tulee rauhassa autoon ja odottaa, kun minä pujahdan laittamaan takapuomin kiinni ja sen jälkeen hevonen autossa kiinni. On meinaan melko helppoa, kun tämän kanssa pärjää yksikseen liikenteessä.

Perillä laitoin Roopelle hupun päähän ja suitset päälle. Huput on sellaista modifioitua ravimallia. Niissä on kumiset korvat sisällä ja sen päällä kangas, joten pitävät ääntä aika hyvin.

Kävelytin Roopea ulkona ensin muutaman minuutin ja sitten mentiin sisälle. Vesimatolle meno hieman jännitti. Aluksi minulla oli liina kuolaimissa kiinni, kunnes tajusin, että se tulee paremmin, jos laitan liinan kiinni riimuun. Näinhän siinä kävikin. Roope ei tehnyt mitään hölmöä, mutta ei ensin meinannut tulla. Uskaltauduttuaan se nosteli jalat taivaisiin ja laski sieltä alas. Onneksi ei hypännyt. Kävelin sen edellä matolle, josta sitten kiipesin laitojen yli pois.

Hevosen taakse tuli puomi ja takaseinä laitettiin kiinni. Hevonen laitettiin molemmin puolin riimusta kiinni. Kone pistettiin heti päälle, ettei tarvitse jäädä ihmettelemään. Aluksi kone vain rullasi ilman vettä. Hevonen sai siis hetken totutella kävelyyn matolla. Aluksi Roopella oli ihmettelemistä, kun matto lähti liikkeelle. Muutaman haparoivan askeleen jälkeen se alkoi jo kävellä normaalimmin. Oli hyvä huomata tässä, kunka se käveli melko suoraan, ei ottanut jaloilla eri mittaisia askeleita.

Muutamien minuuttien kuluttua alkoi veden nosto. Vettä nostettiin siis viiden minuutin ajan puoleen sääreen asti. Normaalisti vettä pyritään nostamaan etupolven yläpuolelle, mutta Roopella mennään vielä varovaisella ja maltillisella ohjelmalla, jotta murtumaan ei tulisi liikaa rasitetta. Roope ei reagoinut veteen mitenkään. Enemmän se kyllä näytti siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa tälläinen touhu. Kun vesi oli noussut puoleen sääreen, alkoi varsinainen työskentelyaika. Tällä lyhimmällä ohjelmalla kävelyaika täydessä korkeudessa oli 20 minuuttia, jonka jälken taas viiden minuutin aikana vesi laskettiin pois.

Vesikävelyn jälkeen Roope oli aika väsähtäneen oloinen sekä henkisesti että fyysisesti, vaikka toentuikin melko nopeasti.


Tänään olikin jo toinen kerta vesijumppaa ja jatkossa olisikin tarkoitus kerran viikossa Ekohepossa käydä.

Kaverukset

Klinikalla käyty

Maanantaina tosiaan käytiin klinikalla. Nyt vasta ehdin kirjoittamaa, kun on ollut niin kiirettä.

Leikkauksesta on aikaa noin 2,5 kk ja haavan onkalo oli jo melkolailla kiinni, joten kontrollikäynti oli ajankohtainen.

Klinikalla aika moni tunteekin jo Roopen, vaikkei siellä monesti ole käynyt. Leikkauksen valmistelut ja tikkien poistot hoitanut hoitajakin kävi katsomassa, että onkos tämä nyt se sama hevonen. Kyllähän se oli.

Eläinlääkäri tutki ensin Roopen jalkaa ihan paikallaan. Lihakset lavasta on hävinnyt, muttei aivan täysin. Mielestäni siihen on jo hieman tullutkin lisää nyt, kun se on päässyt kävelemään ja muutenkin ulos. Mainitsin, myös vasemman etujalan lämpöilystä, mutta siitä ei sen ihmeemmin olla huolissaan. Alkutarkastelun jälkeen katsottiin hevonen liikkeessä. Käynnissä se oli spontaanisti aivan puhdas, ei ontumaa. Ell halusi vielä nähdä muutaman raviaskeleen. Siinä se ontui selvästi, muttei kuitenkaan ollut jalaton. Ell meinasi, että ontui asteikolla 1-5 noin 2 verran. Tästä suunnattiinkin röntgeniin.

Siellä Roope saikin pikku päiväkännit. Kuva saatiin kivasti heti ensimmäisellä otoksella. Hieman se on otettu eri kulmasta, kuin aiempi verrokki. Tämän jälkeen Roope sai heräillä karsinassa.

Ell pyysi meitä katsomaan kuvaa. Kuvassa näkyi edelleen murtumalinjat, mutta luutuminen oli kuitenkin lähtenyt käyntiin ja murtumalinjat olivat hyvin kohdakkain. Meinasi, että kuva näyttää siltä, mitä tässä kohtaa voi olettaa.

Jatkossa ruvetaan lisäämään kävelyn määrää. Nyt Roope on kävellyt 20-30min kerralla 5-6 kertaa viikossa, siis niin usein, mitä olen ehtinyt. Tarkoitus olisi siis lisätä kävelyä siten, että kesto olisi lähempänä tuntia ja sen yli. Lisäksi saisi ottaa kahdella ohjalla työskentelyä, maapuomeja ja vesimattoa mukaan. Selkään ei vielä nousta. Kärryillä saisi myöhemmin ajaa, jos käyttäytyy kunnolla. Tätä jatketaan nyt seuraava 3-4 kk, eli tuonne helmikuun lopulle. Silloin olisi sitten aika miettiä ravi- ja laukkakuntoutusta, mutta sitä ennen käydään klinikalla kontrollissa.

Tällä viikolla ehdin jo kertaalleen työstää Roopea maasta. Aluksi se oli vähän sitä mieltä, että ei muuten oikein tällänen työnteko huvittaisi, mutta lähti kuitenkin sujumaan. Tehtiin vähän kaarevia uria ja loivia väistöjä. Kyllä se lähti suullaankin työstämään, kun sellaisen vaahdon sai huulillensa aikaiseksi.

Ensi maanantaille sain varattua Roopelle Ekohepoon vesikävelytysmattoajan. Aluksi tietenkin aloitetaan lyhyellä ajalla ja matalassa vedessä. Aamulla klo 9.00 pitäisi siis olla maanantaina Ekohepossa. Roope ei ole koskaan aikaisemmin ollut vesimatolla, joten toivotaan, että se osaa käyttäytyä. Ekoheposta tulee jatkossa ainakin viikottainen vierailukohde, joten onni on, että se on alle 5 km päässä tallilta.

Käpsöttelyä

Nyt on kuukauden verran Roope ulkoillut puolipäivä tarhassa suuren suuressa 12 neliön tarhassaan. Tämän lisäksi ollaan käyty kävelemässä sen mukaan, mitä koulusta ehdin, noin viidesti viikossa puolisen tuntia kerrallaan.

Suitset ja liina on ollut ihan paikallaan, sillä mörköjä on ollut milloin missäkin. Huomattavasti mukavempi talutella, kun tietää pelivaraa olevan jäljellä vielä Roopen riekkumisissakin. Ei se nyt mitään suuria loikkia ole tehnyt, mutta vähän keventelee etupäätään.

Alkuun kävely oli huomattavasti epävarmempaa. Aluksi en edes pyytänyt reipasta käyntiä, vaan ennemminkin kävelytin mahdollisimman hitaasti. Nyttemmin on jo käyntiin tullut varmuutta ja vauhtia lisää.

Roope on ollut hieman hapan, kun sitä pyytää reippaampaa. Maiskutuksesta on saanut ensisijaisesti luimistelua vastaukseksi. Siitä huolimatta seuraavassa hetkessä, herran omasta tahdosta, kävellään sellista tahti, etten meinaa perässä pysyä. Tiedä sitten onko kipeä, vai onko muuten vain tulossa Ypäjä-syndroomaa... Tässä tapauksessa sellaista virikkeetöntä elämää pienessä tarhassa/karsinassa. Menisi minullakin hermot.

Roope pääsi myös mukaan hierojaopiskelijan koekaniiniksi, joten luvassa on säännöllistä hipelöintiä ja jatkossa hierontaa. Tosin Roope ei sitä hirveästi arvostanut, ainakaan etupäästä. Yllätyksenähän se ei tullut, että Roope olisi etupäästä jumissa, etenkin vasemmalta. Lisäksi tässä lähiaikoina Roopen vasen etujatka on ollut hieman lämmin vuohisnivelen sisä- ja ulkopuolelta. Pitää muistaa tämä ottaa puheeksi klinikalla. Tässäkään tapauksessa ei oireilu yllätä, sillä onhan tuo vasen etunen melkoisella koetuksella.

Maanataina 2.11. olisi sitten vuorossa kontrolli. Tuolloin tulee kuluneeksi noin 2,5 kk leikkauksesta. Haavasta on onkalot mennyt kiinni, mutta pintahaava on vielä auki.


Tällä kertaa onkin melko vähissä nuo kuvat, mutta josko seuraavaan sitten. :)

Leikkaus ja sen jälkeen

Keskiviikkona (19.8.) oli leikkauspäivä. Isä tuli jälleen mukaan. Roopelle oli huomattavasti helpompaa tulla etupurkuisesta kopista pois. Purkusiltakin oli hyvin loiva.

Roope sai melko pian rauhoittavan, jotta odottaminen ei olisi niin stressaavaa. Meistä kahdesta minä olisin varmaankin kaivannut enemmän sitä rauhoittavaa. Niin monta asiaa voisi vielä mennä pieleen.

Hoitaja tuli ajamaan leikkausalueelta karvat ja kiinnitti kanyylin kaulalle. Lisäksi Roope sai ennaltaehkäisevästi penisilliiniannoksen lihakseen. Rauhoittavat tehosi melko hyvin.

Olin vielä apuna kanyylin laitossa, mutta sitten olikin aika poistua paikalta ja toivoa parasta, että leikkaus menisin hyvin. Sovittiin, että Houttu soittaa, kun leikkaus on ohi.





Päivällä pestiin Roopen karsina ja laitettiin kuivikkeet valmiiksi. Hysteerisenä perin desinfiointiaineella kaikki seinät ja matalalla pidetty ruokakippokin otettiin pois, jotta riskit olisi mahdollisimman pienet.

Päivä tuntui tuhottoman pitkältä. Vasta kuuden aikaan illalla Houttu soitti. Leikkaus oli mennyt hyvin ja hevonen oli jalkeilla. Olivat saaneet luut hyvin kohdakkain, vaikka murtumakohtaan oli tullut jo kiertymää. Torstaina saisi hakea kotiin yhden maissa. Jatkoista puhuttiin tässä kohtaa sen verran, että aluksi kuusi viikkoa karsinalepoa. Parin viikon antibioottikuuri ja viikon tulehduskipulääkekuuri. Sen jälkeen ei kipulääkkeitä, jotta varoisi jalkaa mahdollisimman paljon. Kysyin, saisiko hevosta tulla vielä katsomaan. Lupasivat, että saisi.

Roope oli vielä humalassa anestesian jäljiltä, mutta vakaasti pystyssä.Vaikka se kurjan näköinen olikin, niin tunne oli helpottunut. Yhdestä ja suurimmasta koettelemuksesta oli selvitty. Monta oli vielä edessä, mutta tämä on jo alku.

Haavan päälle oli ommeltu tamppoonit haavan suojaksi ja tueksi. Houttu vielä illalla viitsi kertoa leikkauksesta ja näytti leikkauspöydällä otetut röntgenkuvat.

Leikkaus oli kestänyt kolmisen tuntia. Verrata voi siihen, että hevosta voi pitää unessa vain viisi tuntia, joten leikkaus ei ole ollut mikään pieni. Hikinen homma se oli myös ollut kirurgille, mutta Houttu oli tyytyväinen lopputulokseen. Murtumalinjassa luun reunat oli saatu hyvin kohdakkain yhdeksän ruuvin ja ison levyn avulla. Haavaan oli laitettu antibioottiimplantteja eri kerroksiin. 

Aamulla hoidettiin vielä pari asiaa, jotta karsina olisi valmiina Roopea varten ja sen jälkeen suunnattiin Teivoon hakemaan hevosta kotiin.

Roope oli jo huomattavasti virkeämmän oloinen. Hoitajat kertoivat Roopen voivan hyvin. Ruoka maistui. Kaiken, mitä olivat antaneet, se oli imuroinut viimeistä kortta myöden parempiin suihin. Uloste tosin oli löysällä, mutta olihan se saanut melko satsin lääkkeitäkin ja paastonnut, lisäksi tilanne ollut stressaava.

Houttu ei ollut itse paikalla tortaina, mutta toinen eläinlääkäri kotiutti Roopen. Kävimme vielä läpi leikkauksen ja jatkohoito-ohjeet. Nyt siis kuusi viikkoa karsinaa. Tamppooni pidettäisiinviikon verran. Kipulääkekuuri loppuun ja antibioottia kaksi viikkoa. Kuuden viikon kohdalla sitten soiteltaisiin klinikalle jatkoista.

Roope lastattiin autoon ja kotimatka saattoi alkaa. Tallille oli lyhyt matka ja perillä Roope pääsikin jatkamaan heinien mussutusta. Siinä olisi sille aktiviteettiä kuudeksi viikoksi. Karsina ja heinät, niin ja lääkkeet alkuvaiheessa.






Roopelle oli laitettu tueksi pintelit jalkoihin. Leikatussa jalassa lähinnä turvotuksen estämiseksi ja toisessa jänteiden tueksi. Haava eritteli jonkin verran, joten sen alapuolelle laitettiin valkovaseliinia suojaamaan, jotta kudosneste ei ärsyttäisi ihoa.

Pari ensimmäistä päivää meni oikein hyvin. Hevonen oli rauhassa ja varoi jalkaansa. Tamppooni kuivui nopeasti, eli haavaeritteen määrä väheni. Lauantaina, tietysti viikonloppuna, mielestäni jalan turvotus alkoi lisääntymään ja jalka oli kuumakin leikkausalueelta. Huolestuin tietenkin. Odottelin kuitenkin seuraavaan päivään. Tuolloin turvotus oli levinnyt alemmaskin. Polven alueelle oli tullut nestelastia. Pintelin yläpuolella oli sellainen pallo. Käärin pintelin polven yläpuolelle, ja tämä vähensi polven turvotusta. Nyt turvotusraja siirtyi ylemmäs. Kuumetta ei kuitenkaan onneksi nostanut ja ruoka ja juoma maistui sekä hevonen oli virkeä. Soitin kuintenkin oman mielenrauhan vuoksi päivystävälle, vaikka tiesinkin, ettei hänellä hirveästi annettavaa ole. Hieman rauhoitti kuitenkin hysteeristä omistajaa.


Maanantaina olin yhteydessä klinikalle turvotuksen ja kuumotuksen vuoksi. Vakuuttelivat sen olevan täysin normaalia. Kuumotuskin voisi kestää pitkään. Turvotus lähti laskemaan hiljalleen, joten en ollut Teivoon siitä enää yhteydessä. Loppuviikosta oli aika poistaa tampooni. Osalta matkaa se oli melko napakasti kiinni ja hieman irroittikin haavan keskivaiheilta rupea. Haavan alaosassa oli kohta, jossa haavan reunat eivät olleet aivan kohdakkain, mutta muuten haava näytti siistiltä. Joskin turvotusta oli sen verran, että tamppooni jätti painauman haavan kohdalle.

Viikonlopun aikan haavan yläosaan tuli yksi kohta, josta alkoi tulla vaahtoa, kudosvaahtoa. Eikä siinä paria päivää kauempaa mennyt, kun haava repsahti ylhäältä auki syyskuun alussa. Aluksi se näytti vielä pienehköltä, kun ompeleet tukivat sitä. Auenneelta alueelta poistinkin loput ompeleet, sillä niistä ei ollut enää apua.

Taas ei auttanut, kuin lähteä poikkeamaan klinikalla. Olin juuri ottanut kuvan haavasta ennen, kuin tarkastelin klinikan aukioloaikoja. Siinä samassa tietenkin pudotin puhelimen lattialle ja näyttö hajosi. Ilmeisesti oli ehtinyt kuitenkin lähettämään kuvan pilveen. Klinikalle mennessä tosin, ei ollut näyttää kuvaa haavasta. Ohjeeksi saatiin haavan huuhtelu tässä vaiheessa. Haava oli katteisen oloinen, mutta osa saattoi olla antibioottilevyä. Nyt Roopen päivärytmiin tuli siis mukaan pesarissa käyminen kolmesti päivässä. Päivässä haava jo aukesi runsaasti lisää ja näytti melko epämielyttävältä. Lisäksi haavassa oli ulkosyrjällä sormen mentävä n. 1,5 cm syvä tasku noin klo 11- 17 alueella.


Parin päivän päästä oli aika poistaa loputkin ompeleet, mutta omilla välineillä en aivan kaikkia saanut poistettua. Olin tästä sähköpostitse yhteydessä klinikalle. Sovimme, että hoitaja tulee mukaani poistamaan ompeleet. Mukaan pakattiin vasoiksi myös rauhoittavaa. Pänkseillä ompeleet lähtikin melko vaivattomasti, sillä niillä sai ompeleesta hyvin kiinni.

Ohjeeksi saatiin tässä vaiheessa huuhtelu ja Vulketania avohaavalle sekä Betadinevoidetta muualle ompeleiden päälle. Haavasta rapsuteltiin katteet ja kuolleet kudokset pois veden kanssa. Antibioottikuuriakin jatkettiin vielä viikolla.

Hyvännäköinen haavanpohja

Tätä rumbaa se onkin ollut melko pitkään. Hiljalleen haava on kuitenkin lähtenyt paranemaan, eikä liikalihaa ole syntynyt. Kuusi viikkoa tuli täyteen lokakuun alussa, jolloin olin yhteydessä jälleen klinikalle. Nyt ohjeena onkin edelleen haavan hoito. Odotellaan vielä taskun umpeutumista, jotta se ei jättäisi röntgenkuvaan varjoa ja toisaalta kuljettaminen on aina riski. Roope saikin jo luvan alkaa ulkoilemaan pienessä tarhassa muutamaa tuntia kerrallaan ja lisäksi saisi aloittaa muutaman minuutin kävelyillä kunnon mukaan.

Nyt Roope onkin jo ulkoillut reilu viikon verran ja päässyt kävelemäänkin.  Rauhallisessa käynnissä se kävelee melko hyvin. Reippaampi käynti aiheuttaa hieman keinahtelua liikkeeseen, joten yritetään pitää vauhti maltillisena.

Ensimmäinen kerta ulkona

Haava 10.10.-15

Roope on kyllä suhtatunut hienosti toipilaana olemiseen. Vaikkakin hieman ruoka-aikakiukkua on havaittavissa. Muuten se on ollut oikein mallikkaasti. Ei ole isommin riehunut tai heittäytynyt syömättömäksi saati juomattomaksi.

Iso kiitos haavan paranemisesta kuuluu myös tallinpitäjälle ja Outille. Ilman näitä apukäsiä näin säännölinen haavanhoito ei olisi onnistunut. Myös muut tallilaiset ovat olleet joustavia ja ymmärtäväisiä Roopen aiheuttamien poikkeusolojen suhteen.

Nyt mennään näillä pari viikkoa ja sitten ollaan jälleen yhteydessä Tampereen Hevosklinikalle.

Ei voi kuin kehua ja kiittää sieltä saatua palvelua. Aina on jollain ollut edes hetki aikaa vaihtaa muutama sana ja Houttukin on vastaillut sähköpostiin Ranskasta käsin. Suosittelen!

Aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi

Hiljaiseloa on jatkunut pitkään jo kesätauonkin vuoksi. Tällä hetkellä siihen on kuitenkin toinen syy...

Elokuun puolella Roope palaili lomalta takaisin työntekoon. Hiljalleen liikuntamäärää lisäten. Perjantaina elokuun 21. päivä oltiin sitten taas estevalmennuksessa. Heppa kulki kivasti, vaikka väsymystä oli ilmassa. Ensimmäinen valmennus tauon jälkeen, lämmin ilma ja pohja kuiva, eikä varmasti kuskikaan aivan terässä tauon jälkeen ollut. Siitä huolimatta oli kiva olla valmennuksessa ja suunniteltiinkin Tyttelin kanssa laatuarvosteluihin menoa lokakuussa. Ajatuksena oli, että Tytteli esittäisi Roopen. Itse en koe olevani sellaiseen valmis. Vaikutti siltä, että aikataulullisestikin tämä tavoite olisi mahdollinen.

Kotona hoidin Roopen ja päästin sen takaisin laitumelle. Tallilla oli illalla muutakin porukkaa iltatallin aikaan. Oltiin siinä laitumella, kun tapahtui jotain sellaista, etten haluaisi sitä edes pahimmalle vihollisellenikaan.

Roopen laidunkaveri oli Roopen läsnäolosta eri mieltä. Roope yritti väistää, mutta aita oli sen verran edessä, ettei se kunnolla päässyt kääntymään. Samassa kaveri oli jo kääntänyt takapäänsä ja latasi molemmilla takajaloilla Roopea kohti. Kuului hirveä pamaus ja näin laidunkaverin kavioden osuneen Roopen oikeaan kyynärpäähän. Tästä Roope säntäsi laitumen toiselle puolelle. En enää itse nähnyt muuta, kuin sen, että Roope juoksi kolmella jalalla.

En osannut siinä tilanteessa muuta, kuin huutaa. Putosin vain itkien maahan. Ei taas! Noiden hevosten kanssa on ollut riittävästi huonoa tuuria.

Yksi meni Roopen perään ja toinen tuli kyselemään, sattuiko minuun. Ei, ei sattunut. Paitsi henkisesti, ja lujaa. Reaktioni sinänsä oli turha, ei se mitään auttanut, mutta ei sille mitään voinutkaan.

Ylös noustessani näin, kuinka Roope käveli todella huonosti. Sen oikea etujalka käytännössä petti alta. Jotkut askeleet onnistuivat, monet eivät. Saatiin Roope rauhallisesti siirrettyä talliin, jossa kylmäsin lavan ja kyynärpään aluetta. Olin aivan rikki. Pelkäsin pahinta. Tietysti minun tuurilla jalka olisi murtunut tai nivel rikkoutunut. Muut vakuuttelivat, että totta kai tuollaisesta potkusta tulee lihakset kipeäksi ja ehkä arpikudostakin. Pelko luopumisesta oli suuri. Oikeastaan valtava. En vielä ole valmis luopumaan tästä hevosesta. Roope on vasta neljä ja silti takana oli jo melkein kolme yhteistä vuotta. Niin monta yhdessä opittua asiaa ja niin monta vielä edessä olevaa asiaa.

Roope sai yöksi kipulääkettä ja lepoa. Seuraavana päivänä se käveli aivan yhtä huonosti. Tietysti oli myös lauantai. Maanantaina aukeaisi Teivon klinikka. Soitin päivystäjälle ja pyysin kipulääkettä maanantaihin asti. Ohjeeksi tuli pitää hevonen karsinalevossa maanantaihin asti. Näin tehtiin. Hevonen oli onneksi pirteä, söi ja joi. Onneksi.

Maanantaina soitin Tampereen Hevosklinikalle heti aamulla. Sain ajan heti samalle päivälle. Tiedossa oli, että joudutaan odottelemaan, sillä Roope oli hieman ylimääräisenä päivässä, mutta oireet olivat niin voimakkaat, että oli pakko katsoa.

Isä tuli klinikalle mukaan. Onneksi itselläni oli juuri loppunut työt ja näin oli vapaata. Roopelle oli vaikeaa tulla traikkuun. Kalteva alusta oli jalalle myrkkyä. Lopulta se osittain hyppäsi kolmella jalalla koppiin. Perillä kopista pois tuleminen oli todella vaikeaa. Selvästi jalan siirtäminen taaksepäin ja siitä varaaminen teki todella kipeää. Jalka ei näin edes kantanut kunnolla. Lopulta Roope pääsi kopista ulos. Käveleminen oli hidasta ja vaikeaa. Jokainen pienikin askel otettiin ontumalla.

Eläinlääkärille kerroin tapahtuneen. Hän oli sitä mieltä, että kuvataan suoraan. Ontuminen oli niin kraavia. Lisäksi kyselivät hevosen käyttötarkoitusta. Kerroin, ettei siitä oikein kilpahevosta ollut tarkoitus tulla, mutta sellainen, jolla voi valmentautua ja kisailla esteillä.

Röntgenissä Roope oli kiltisti. Toki se rauhoitettiin, mutta siltikin se käyttäytyi mallikkaasti vaikka kipeää jalkaa nosteltiin ja liikuteltiin. Muutaman kuvan jälkeen eläinlääkäri tuli katsomaan, vieläkö tarvitaan lisää. Hän totesi ensin hoitajalle, että näissä jo näkyykin se mitä tarvitaan, mutta yritetään vielä yksi kuva. Ajatus oli itsellä tietenkin pahin. Jos kuvissa näkyy se mitä tarvitaan, ei se voi olla mitään hyvää. Tuomio oli selkeä: "Kyllä se murtunut on."

Jälleen pääsi itku. Ei sille vain voi mitään. Kohta taluttelinkin suurempaa itkunpurkausta pidätellen Roopea klinikan karsinaan. Olo oli tuskainen. Tässäkö se nyt oli. Kolme ihanaa vuotta. Elämäni paras hevonen ja täydellisin ensimmäinen nuori hevonen. Nyt sillä on jalka murtunut.

Jonkin aikaa jouduttiin odottamaan, kunnes eläinlääkäri haki katsomaan kuvia. Siellähän se näkyi selkeästi. Pari isoa murtumalinjaa. Vielä oli hieman epäselvää, yltäisikö murtumalinja nivelpinnalle asti. Murtuma oli siis kyynärluussa.



Sehän on vain hevonen. Miksi sen takia pitää itkeä? Miksi aikuinen ihminen käyttäytyy klinikalla näin? Siksi, että se hevonen ei ole vain urheiluväline, ei työkalu. Se on ystävä. Luotettava sellainen.

Ei siitä luopuminen olisi helppo juttu. Tietysti jokaisella eläimellä on rajallinen elämä ja hevosilla se on noin neljännes ihmisen elinajanennusteesta. Roope on vasta neljä. Sillä olisi voinut olla vielä ainakin 15 hyvää käyttövuotta jäljellä.

Eläinlääkäri oli jo konsultoinut kokeneempaa kollegaa.
Lopettaminen ei ollut ainoa vaihtoehto. Konservatiivisella hoidolla parantumisennuste olisi huono. Leikkaus olisi siis mahdollinen. Tällöin jalkaan laitettaisiin metallilevy, joka kiinnitettäisiin ruuveilla. Leikkauksessa tietenkin olisi omat riskinsä. Lisäksi murtuma vaikuttaisi olevan nivelpinnalle asti. Mikäli nivelpintaan jäisi pykälä, aiheuttaisi se todennäköisesti myöhemmin nivelongelmia. Kohta oli kuitenkin suotuisa, jolloin murtuma-alueelle ei tulisi niin suuri paine.

Toipumisennuste olisi hyvä sille, että hevonen tulisi kestämään aiotussa tarkoituksessa. Sillä pystyisi vielä myös hyppäämään. Tämä tietenkin, jos kaikki menee niin kuin suunnitellaan.

Itse en osannut siinä tilanteessa ajatella. En edes uskaltanut ajatella mahdollisuutta, että Roope vielä pääsisi kotiin laitumelle ja pääsisin sen kanssa harrastamaan.

Isä oli onneksi mukana. Päädyttiin yrittämään leikkausta. Onneksi hevosella oli vakuutus. Leikkausaika järjestyisi keskiviikoksi. Houttu leikkaisi. Siihen asti hevonen pidettäisiin karsinassa ja ilman kipulääkettä, jotta se varoo murtunutta jalkaa.

Olin osittain helpottunut, osittain vielä enemmän peloissani. Leikkaus on kuitenkin iso riski. Leikkaus jo itsessään olisi iso. Leikkaus ei välttämättä onnistu. Jalka voi vaurioitua heräämisvaiheessa. Hevosen pää ei kestäisi koppilepoa. Tulehdukset. Jännevammat. Päässä vilisi liikaa kaikkia riskejä. Tiedossa oli siis se, että toipuminen tulisi olemaan pitkä. Aluksi kuusi viikkoa karsinalepoa ja sen jälkeen keskustellaan jatkosta.

Toisaalta, jos niitä riskejä ei ota, ei myöskään voi onnistua.

Roope ei millään meinannut tulla traileriin. Kipumuistiin oli jo jäänyt jälki. Kopista poistuminen oli vielä vaikeampaa. Roope olisi nyt pari päivää karsinassa. Klinikalle pitäisi viedä puoli kahdentoista aikaan keskiviikkona. Ainoa hyvä asia tässä oli se, että minulla oli vapaa viikko. Pystyin keskittymään täysin hevoseen.

Mitin, miten hevosen saisi pienimmällä kivulla ja lisävahingolla keskiviikkona klinikalle. Tarvittaisiin etupurkuinen traileri. Ei minulla sellaista ollut. Soitin ensimmäisenä tulleet ihmiset läpi. Ei oikein onnistanut. Laitoin facebookiinkin ilmoitusta. Kaverikin laittoi seinälleen. Ei kauaa mennyt, kun puhelimeen tuli viestiä. Koppi löytynyt. Ystävälliset itselleni oudot ihmiset suostuivat lainaamaan heidän etupurkuista koppia leikkauspäivälle ja siihen, että saadaan hevonen kotiin. Iso Kiitos Heille!!!

Päädyttiin myös laittamaan karsinaan turpeen päälle olkea, jotta olisi hevoselle tekemistä, eikä leikkausalueelle pääsisi niin paljon pieniä partikkeleita. Olkeakin löytyi läheltä. Ihana huomata, että ihmisiltä tosiaan saa apua. Nämäkin auttajat sattui molemmat löytymään äidin kotikylältä.

Keskviikkona 19.8.-15 olisi leikkaus.

Kirjoitan siitä taas lisää, kun tuntuu siltä.

Huomenna kisoihin!

Tänään sitten valmistaudutaakin huomisiin koulukisoihin. Tarkoitus olisi siis mennä Niihamassa Helppo C 1: 2000. Tuossa viikolla muistelin ohjelmaa ja mietin, että missä välissä se käynti tulikaan. Jouduin sitten tarkistamaan ohjelman ja tosiaan, siinähän ei ole askeltakaan käyntiä. Siis kouluohjelma, jossa ei esitetä metriäkään käyntiä. Kummallista! Harmi sinänsä, käyntikin olisi Roopella aika kiva.

No, sen sijaan ohjelmassa onkin kolme askeleen pidennystä, joista yksi esitetään keventämättä. Onneksi kaksi muuta on keventäen, niin on tuolle nuorelle reilumpaa. Haasteeksi voi tulla peruutus kohta. Sitä ei olla vielä ihan hirveästi harjoiteltu. Se joko onnistuu tai sitten ei, mutta ressiä siitä en ajatellut ottaa.

Tästä pitäisi lähteä tallille ja pakkailla kamat valmiiksi. Ensin käyn ratsastamassa, mutta sen jälkeen ehtii järjestelemään kamoja. Tällä kertaa ajattelin ihan tehdä Roopelle kisoihin letit ja saa totutella kisatunnelmaan enemmän. Pitää vain muistaa tehdä riittävän löysät juuresta, että heppa saa kaulaansa laskettua.

Onneksi kisamatka ei ole pitkä, eli sellainen puolisen tuntia. Lähtöä toivoin luokan loppupäähän, ja olenkin nyt luokan viimeinen. Siinä mielessä se on kiva, että ei tarvitse lähteä kovin aikaisin, mutta tuomarit alkaa jo siinä kohtaa olla kyllästyneitä. Vaikka eipä se pisteiden metsästys nyt tällä kertaa ole prioriteetti numero yksi. Oleellisempaa olisi, että saisi hepan toimimaan ja ennen kaikkea rentoutumaan. Huomenna sitten selviää. Luokka alkaa 8.30 ja meidän lähtö on siinä 10 jälkeen, olisiko 5 yli. Eli ihan aamulla ei tarvitse olla paikalla.

Mitään pitkää veryttelyä en ajatellut tehdä, mutta sitäkin oleellisempaa on kävellä sen kanssa ja katsella maisemia, että nuorikko tottuu hieman ympäristön hälinään. Hevosia kuitenkin tulee olemaan paljon, sillä lähtöä on päivän aikana puolentoista sataa ja kahdella radalla mennään.

Pitänee lähteä sinne tallille niin ehtii muuallekin tänään. :)