Kärryttelyä

Tänään oli vuorossa taas ajotreenit. Suunnitelmana oli siis käydä ensin ohjasajolenkki ja, mikäli tämä menee hyvin laitettaisiin kärryt perään.

Aivan ensimmäiseksi vein Roopen kentälle hieman purkamaan ylimääräisiä paineita. Se päästelikin taas siihen malliin, että oksat pois. Olisiko tuossa vierähtänyt viitisen minuuttia ja sitten palattiin talliin.

Valjaat päälle ja kaksi taluttajaa matkaan. Päädyttiin menemään kahdella taluttajalla ihan varmuuden vuoksi, sillä viimeksi kävi miten kävi. Tallista lähdettiin mallikkaasti liikenteeseen. Roopehan osaa hyvin seurata kuolainta ja ymmärtää, mihin suuntaan sitä pyydetään, kunhan vain haluaa. Tallin pihatieltä kurvattiin pellolle, jossa tehtiin pientä lenkkiä ja ympyrää molempiin suuntiin. Hevonen toimi hyvin eikä ollut mitään ongelmia, joten palattiin talliin kärryttelyä varten. 

Roope ei oikeastaan reagoinut kärryjen laittoon mitenkään. Siinä paikalla seistessä pyydettiin hevosta astumaan askelta eteen ja taakse, jotta se hieman sai tuntumaa kärryihin ja samalla nähtiin valjastuksen sopivuus. Kuskin kavutessa kyytiin, Roope jäi hieman ihmettelemään ja painui vasemmalle mutkalle.  Tästä hepo suoristettiin ja päästiin lähtemään. Jälleen ohjeena oli pyytää hevosta liinoilla eteenpäin, mikäli se jäisi hidastelemaan tai muuta hälmöilemään. Samoin pään nostaminen ja laskeminen kuului taluttajien tehtäviin.

Ajo sujui suorastaan kuin tanssi. (jos osaa tanssia :)) Tämä heppa osasi. Ei minkäänlaista merkkiäkään edelliskerran ongelmista. Kierrettiin tallin viereinen pelto ympäri ja palattiin talliin. Homma sujui. Koitetaan tästä taas jatkaa, kun ehditään.

Olen kuullut sanottavan, että väsynyt hevonen ei opi. Toisaalta täytyy myös todeta, että sopivasti väsytetty (rauhoitettu) hevonen on paljon helpompi käsitellä. Tällöin säästytään turhilta haavereilta. Tämä väsyttäminen ei tietenkään tarkoita sitä, että hevosta juoksutettaisiin henkihieveriin vaan tarkoitus on saada siitä isoimmat paineet pois.

Roope ja Roopen uusi tarhakaveri

Ajotreenit jatkukoon

Eilen palattiin paremmin siihen, mikä keväällä jäi kesken. Kyseessä siis ajolle opettaminen.

Viime viikonloppuna käväisin sen verran Roopen kanssa leikkimässä, että heitin sille valjaat niskaan. Tarkoitus oli vähän muistuttaa sitä niiden olemassaolosta. Varuisteiden laittamisesta se ei oikeastaan ollut moksiskaan.

Menin juoksuttamaan sen pellolle. Siellä se ontoi kyytiä itselleen. Pari kierrosta se meni ensin ravissa hillitöntä vauhtia ja tämän jälkeen heitteli taas niitä kuuluisia pukkejaan. Taisi poikaa vähän häntäremmi ärsyttää. Muutamat pukkisarjat se viskeli, mutta rauhoittui sitten.

Eilen vuorossa oli ohjasajo. Tällä kertaa Roope vähän protestoi silojen laittamista. Se rupesi sotkemaan takajaloilla ja punki mua kohti. Kerran sille murahdin niin pelleily loppui kuin seinää ja Roope seisoi nätisti käytävällä. Varusteina oli siis silat rinta- ja häntäremmeineen, ohjat, korvahuput, kieliside, suitset ja liina.

Liikkeelle lähdettiin taluttajan turvin ohjasajaen. Tämä reissu sujui oikein mukavasti.  Kierrettiin tallin vierelle valmistuva maastorata ympäri ja poika liikkui oikein reippaasti kävellen. Välillä se olisi ennemmin juossut. Roope tuntuu selkeästi tietävän, mitä ohjasotteet meinaavat, sillä kääntymiset sujuvat aikas hyvin taluttajan sompailuista huolimatta.

Roopella oli sen verran virtaa, että juoksutin sitä irtona kentällä vielä lisäksi ja vähän väistättelin takaosaa.

Tänään käytiin tekemässä toinen ohjasajolenkki samalla varustuksella. Homma lähti liikkeelle melko hyvin, kunhan päästiin ensin tallista ulos. Roope tahtoo olla lähtövaiheessa kovin malttamaton ja rupeaa steppaamaan käytävällä.

Aluksi tehtiin lenkkiä tallille johtavalla tiellä ja pellolla. Sitten tuliin tallin edestä mäkeä ylös tallin taakse. Uusien ulkokarsinoiden kohdalla Roopea vähän jännitti. Tallin takana tehtiin ympyrä vasemmalle ja oli tarkoitus kääntyä trailerin vierestä oikealle takaisin talliin. Tämäpä ei ihan niin yksinkertaista ollutkaan. Roope rupesi viskomaan päätään ja pysähtyi, jonka jälkeen sitä pyydettiin äänellä naksutellen eteen. Roopehan siitä kiukustui ja rupesi peruuttamaan. Edelleen käskettiin äänellä eteen ja nyt mukana myös ohjat. Komentamisesta suivaantunut poni rupesi entisestään peruuttamaan ja tarjoamaan takajalkojaan, kunnes se hyppäsi pariin otteeseen pystyyn. Minä pidin liinasta vastaan ja koitin omalta osaltani saada Roopea etenemään. Tästä tilanteesta päästiin jatkamaan ja tehtiin isolla kentällä lenkki.

Uudella yrityksellä kohti äsken vaikeaksi koettua paikkaa. Taas sama homma. Tällä kertaa olin valppaampaa vetämässä liinasta, mutta ei tuntunut kauhesasti auttavan. Siinä Roopen mahakarvoja ja kavion pohjia katsellessa ehti miettimään, että toivottavasti se ei laskeudu päälle. Tilanteesta päästiin, mutta vielä joutui tekemään uuden kierroksen kentällä. Puhuttiin siinä kentällä, että on tuo perusjärkevä eläin, mutta pieni demoni siinä kyllä asuu. Sen ego ei oikein tahdo kestää sitä, että joku muu sanoo viimeisen sanan siitä, mitä tehdään.

Kolmannella kertaa olin vielä lähempänä Roopea. Tällä kertää menin jo hieman sen edelle näyttämään suuntaa kohti tallia. Nytkin se hieman provosoitui, mutta kaikki neljä jalkaa pysyi maassa ja päästiin sisälle talliin.

Pohdittuani tätä episodia mietin, että ehkä ensi kerralla Roopea voisi hieman juoksuttaa ensin, ettei se olisi aivan niin täynnä virtaa. Osaltaan energisyyteenkin on vaikuttanut se, että sen väkirehumäärää on lisätty, mutta ei sen luonnettakaan voi kiistää.

Katsotaan miten tämä ajoprojekti tässä etenee. Periaatteessa Roope kyllä osaa ohjasavut ja pystyy menemään ilman taluttajaakin (siis siten, että taluttaja kävelee ajajan rinnalla), mutta mutta... Herralla on jonkin verran noita omia mielipiteitä aina välillä. Eiköhän siitäkin vielä kärryponi kuoriudu.

2-vuotiaiden estevarsojen 3.!!

Siinä se tulikin. Finaali meni hyvin ja sijoitus oli 3. keskiarvolla 7,7. Katsomossa oli eräs ystävällinen ihminen ja hän kuvasi Roopen hypyt, joten näin minäkin suorituksen.

Roope oli tällä kertaa huomattavasti innokkaampi verrattuna siihen, mitä se oli karsinnoissa. Nyt se ei jähmettynyt niin kovin. Oli siinä huonot puolensakin, sillä innokkuus verotti hieman tekniikkaa. Karsinnoissa Roopen hyppykaari oli selkeämmin ylöspäin, kun taas finaalissa hypyt suuntautuivat enemmän eteen. Hypyt eivät silti missään nimessä olleet huonoja.

Finaalista tekniikkapisteiksi tuli 7,4 ja yhteistyöpisteiksi 8. Laitan vielä tarkemmin arvostelusta, kun saan sen taas käsiini. Nyt se on jossain hyvässä jemmassa. 

Klinikalla ennen finaalia

Roopehan sai viime viikolla potkun jalka

ansa ja tietysti se turposi. Aluksi hoidettiin sitä kyläämäämällä ja laittamalla Hyalonauihketta haavaan. Tallinpitäjä laittoi pariksi yöksi myös betadinehauteen. Muutaman päivän päästä jalka näytti jo paremmalta. Missään vaiheessa Roope ei jalkaa kuitenkaan ontunut. Viikonloppuna jalan haava vuoteli ja itse jalka oli lämmin. Aiemmin yksi hevoseni sai potkun jalkaan ja tuolloin isku osui luuhun asti, joten vähän pelotti ettei vain taa olisi sama homma.

Päädyttiin lopulta siihen ratkaisuun, että käytetään heppa varoiksi klinikalla. Onneksi aika saatiin jo tiistaille ja tallinpitäjä lupasi Roopen sinne kuskata.

Klinikkareissu oli mennyt oikein hyvin. Eläinlääkäri oli kehunut Roopen yleiskuntoa ja sanonut sen olevan nyt kovassa kasvuvaiheessa, sillä kasvurajat olivat isot. Paras uutinen oli se, että luut oli ehjät! Onni suosii mua kerrankin! Roopea ei ollut tarvinnut edes rauhoittaa, joten dopingsääntöjäkään ei rikota perjantaina. Ell oli suositellut haavan hoitoon jatkossakin betadinehaudetta. Saatiin siis lupa lähteä huomenna Ypäjälle.

Tallinpitäjä oli saanut Roopen laittettua traikkuun kiinni ja mennyt sulkemaan takapuomia. Tällöin viereisen auton varsat olivat ruvenneet huutamaan. Ensin Roope oli vain huutanut takaisin, mutta seuraavalla kerralla se oli vain vinkaissut ja rykäissyt. Samassa takapuomi oli mennyt poikki ja yksi kolmesta narusta katkennut, yhdestä lukko hajonnut ja viimeisen pikalukko oli auennut. Sitten tämä oli tyytyväisenä peruutellut pihalle kopista, pysähtynyt ja ruvennut vain huutamaan tallinpitäjän vieressä. Oli tallinpitäjä ollut aikalailla hoomoilasena. Roope on kyllä ihme poni. Tästäkään se ei saanut mitään paniikkia tai vastaavaa. Ei mitään. Koppiinkin se oli mennyt ihan hyvin uudelleen ja matkustanut kotiin nätisti. Tässä hevosessa on ihanaa ja toisaalta outoa se, että se ei hysterisoidu mistään. Se saattaa jäädä käytävälle kiskomaan itseään, mutta hetken kuluttua tajuaa sen olevan turhaa.

Virtaa tuntuu taas löytyvän

Eilen rakentelin kentälle estekujan. Tällä kertaa muistin tehdä siitä samanlaisen, mitä se tulee olemaan Kyykkäreissä. Eli puomi, pieni ristikko, yksi askel ja pieni pysty, josta yksi asken okserille.

Päästin Roopen ensin juoksemaan ympäri kenttää. Samalla näin jalan tilannetta, jota se ei onneksi onnu. Jalan turvotus on laskenut melko hyvin.

Alussa pidin puomit alhaalla ja lähetin Roopen kujaan taluttamalla. Tässä kohtaa se oli vielä jotenkin nahoissaa. 

Äiti oli kaurabaarina kentän toisessa päässä, joten minä nostelin puomit sitten ylös. Laitoin viimeisen esteen pystyksi, mutta muut jo oikealle korkeudelle. Sitten vain uusi kierros. Nyt oli jo pojalla niin paljon menohaluja, että meinasin jäädä jalkoihin, kun tämä vain pomppi ja olisi ryskännyt kujaan. Jouduin taluttamaan sen aika lähelle puomia ennen kuin päästin irti ja sinne se ampui. Vähän koitti muistaa nostella jalkojansa välillä. 

Nostin sitten viimeistä pystyä kymmenisen senttiä ylöspäin. Taisi olla tässä kohtaa noin 80-90 cm. Sitten lähestyttiin kujaa jälleen ja sama meno jatkui. Tällä kertaa pysäytin Roopen pari metriä ennen maapuomia, jonka jälkeen päästin irti. Tuli sellaiset kuopat kentänpohjaan, että oksat pois. Tässä kohtaa tuomari tuskin olisi sanonut, että saisi liikkua itse paremmin eteen. :)

Tämän jälkeen laitoin viimeisen esteen okseriksi ja pidin muuten samalla korkeudella. Tällä kierroksella Roope lähti jo maltillisemmin kujaan. Nyt pystyin irrottamaan siitä ravissa eikä tarvinnut ensin pysäyttää. Kujassa se meni hyvin. Esteiden välit taisivat olla harjoittelua varten ehkä karvan liian pitkät, sillä nyt sen ei tarvinnut suunnata hyppyään niin voimakkaasti ylös päin. Toki tällä koheltamisella oli osansa asiaan, sillä vauhtia oli sen verran, että hypyistä tuleekin laakeempia.

Nostin vielä lopuksi okseria pari-kolme reikää. Nyt olin aika tyytyväinen siihen, miten Roope tuli kujaan. Se oli selvästi menossa, mutta malttoi kuitenkin odottaa lupaani mennä. Nyt myös hypyt olivat parempia. Se nosti itsensä säästä selvemmin ylös sen sijaan, että suuntaisi hyppyä kovin paljon eteen päin. 

Lopuksi laskin puomit alas ja päästin pojan juoksemaan kenttää ympäri. Täytyy kyllä sanoa, että vauhtia ei taas puuttunut. Ehkä ruokinnan lisääminen alkaa vaikuttaa ainakin herran menohaluihin. :)

ps. Menen tänään itse koulukisoihin vuokrahepalla. Katsotaan, mitä siitä tulee. A-merkin kouluohjelmaa pitäisi startata. Se voi mennä hyvin tai sitten ei ollenkaan niin hyvin. Riippuu aika paljon siitä pysyykö kuski harjotusravissa kyydissä :)