keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pieni päivitys

Tässä olen juuri lähdössä tallille ja ajattelin nyt pienen päivityksen pistää siitä, missä mennään.

Roopella oli tosiaan parin viikon vapaa, joka on tainnut tehdä ihan hyvää. Tai sitten energiyyden lisääntyminen on vitamiinilisästä kiinni, tai molemmista. Roope tuntuisi olevan nyt paljon energisempi ja haluaa enemmän mennä eteen päin. Tauon jälkeen juosutinkin vain Roopen ja kyllä siellä virtaa oli.

Ollaan Roopen kanssa aloitettu väistättävien apujen treenaaminen, joka on lähtenyt sujumaan mielestäni aika hyvin. Roopea kun pääsee palkitsemaan, se tajuaa tosi nopeasti mistä on kyse. Pyrin tekemään pidätteet omasta istunnasta, ei ohjasta. Ensimmäisillä yrityksillä huomasin, kuinka oma keho veti aivan pökkelöksi. Ihan kuin olisi tehty jotain tosi vaikeaa. No, onneksi sen tajusin, sillä kohtahan se Roopekin jo otti ensimmäisiä, tarkoituksenmukaisia, sivuttaisaskeleita. Eivät väistöaskeleet tietenkään olleet mitään oppikirjatasoa, eikä pidäkkään. Alussa palkitsin ihan jo ensimmäisestä sivuttaisaskeleesta, tai oikeastaan ajatuksesta sivulle. Yritän laittaa opittavat asiat pieniin palasiin, jotta niiden ymmärtäminen olisi Roopelle helppoa.

Nyt ajattelin mennä jälleen yrittämään helppojen asioiden opettelua. Joku päivä pitäisi pyytää kaveria, josko pääsisi vähän pidemmälle maastoon.




tiistai 7. lokakuuta 2014

Yhteisen taipaleen alkupäiviltä
Välillä tuntuu, että työ haittaa harrastuksia. Näin yövuorojen jälkeen pääsee taas tallille, vaikkakin väsyneenä. Yleensä en käy yövuoroputken aikaan ollenkaan tallilla, Ihan siitä syystä, että väsyneenä tulee helpommin turhia konflikteja. Lopetin siis valvomisen eilen aamulla ja nukuin sen jälkeen vahingossa kahteen asti. Yritän aina viimeisen yön jälkeen nousta puolilta päivin, jotta seuraavana yönä onnistuisi nukkuminen ja rytmin kääntö. Tällä kertaa se ei vaihteeksi mennyt putkeen, joten tänään on aika väsynyt olo. Siksi jätinkin ratsastamatta ja juoksutin Roopen.

Juoksutin ihan vyön ja sivuohjien kanssa. Aluksi annoin Roopen mennä ilman sivareita ravia ja laukkaa. Tällä kertaa Roope oli hieman laiskan oloinen. Laitoin sille hetken päästä sivuohjat ja sitten mentiin ravia ympyrällä. Tein myös käynnissä takaosan väistöä, eli hevonen joutui astumaan sisätakajalallaan paremmin alleen. Tässä huomaa hyvin, miten hevonen ottaa vatsalihakset käyttöön. Samalla liike tekee hyvää myös ristiselän seudulle. Sisätakan mennessä alle, joutuu hevonen laskemaan samaa lonkkaa, jolloin ristiselkään tulee liikettä.

Lopuksi annoin Roopen juosta irtona sivuohjien kanssa. Sille tuntuu olevan melko vaivatonta tuo ravaaminen. Näyttää, että se menisi ihan perusravia ja silti yliastunta on helposti puolitoista kavion mittaa. 

Roope ja sen äiti
Tallissa rupesinkin miettimään, että Roopehan on tehnyt nyt taas kuukauden hyvin töitä. Sillä pystyy nyt ratsastamaan huoletta pellollakin. Se alkaa ymmärtää pohkeiden eteen päin ajavan merkityksen, nostaa molemmat laukat pohkeesta ja kantaakin itsensä kiitettävästi. Mieleen tuli, että voisi olla syytä laittaa hevosta taas pienelle lomalle. Saahan se toki välillä tälläisiä neljän päivän taukoja, mutta ne menee sen piikkiin, etten tee sillä töitä kuin kolmisen kertaa viikossa. Ajattelin, että sellainen parin kolmen viikon tauko voisi olla hyvä sille. Itselle vaikeampi toteuttaa, kun tekisi niin hirmuisesti mieli ratsastaa Roopella. Tokikaan en nyt saa Roopelle annettua ihan täydellistä lomaa, kun kavioita ja jalkoja pitää hoitaa.

Nyt muutama päivä vuolun jälkeen, kairattu kohta ei näyttänyt enää niin pahalle, mitä tuoreen. Lovi oli myös hyvin pysynyt puhtaava möhnästä ja laitoinkin loveen vain Jodopax-geeliä desinfioimaan sitä. Rivit ovat melko hyvin lähteneet parantumaan. Onhan niissä vielä kunnon ruvet, mutta keskeltä alkaa näyttää paremmalta. Kuivat koppurat putoilivat ihan pitelemällä. Helosania laitoin rupien päälle. Toivotaan, että parantuisi pian.



perjantai 3. lokakuuta 2014

Kuvia eiliseltä

Eilen serkkuni Laura kävi kuvailemassa meidän menoa. Tuli sieltä kivojakin kuvia. Nämä nyt ovat ihan muokkaamattomia, mutta eiköhän niissä hevonen näy.

















Roopesta tuli eilen vuolun yhteydessä sorkkaeläin. Se pääsi kesällä hieman pitkään kavioon ja tästä johtuen sille oli hieman tullut venytystä lamelleihin. Oikeaan etukavioon oli tullut myös pieni halkeama, jota olimme aiemmin jo hoitaneet poistamalla maapaineen seinämältä siltä kohtaa. Halkeamaa pitkin oli kuitenkin päässyt bakteeria kavion seinämän alle. Bakteerin valtaama alue poistettiin ja nyt se pitäisi pitää puhtaana ja seinämät lyhyenä. Ajan kanssa lovi kasvaa pois.

Aika hurjan näköinen. Lovi on siis vain valkoviivaan asti.

Lisäksi etusäteiden kanssa kokeillaan lisästimulaatota laittamalla jotain täytettä bootseihin säteiden kohdalle. Pitää tietenkin olla varovainen, ettei paikat kipeydy liiasta paineesta. Muuten tuli ihan hyvää palautetta kavioista. Olivat hyvässä asennossa eikä mitään muita bakteeripesäkkeitä ilmennyt. Tästä on hyvä jatkaa ahkerasti kavioiden huoltoa.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Hiekkahommeleita

Tässä muutama päivä sitten tallin yhdellä issikalla oli ähkyvaivaa. Tosin hyvin epämääräistä. Ruokahalu oli normaali, ulostetta tuli, mutta maha turvotti ja jokin oli vialla. Kaasua ilmeisesti kertyi. Hevonen sai kipulääkkeet eläinlääkäriltä ja niin edelleen, voi jo paremmin.

Yhtenä päivänä Outi kyseli, olinko huomannut, että Roopen maha hieman turvottaa. En ollut. Tosin sen huomasin, että uloste oli hieman löysempää. Seuraavana päivänä Roope sonti ensin ihan normaalia. Hoitotoimien edetessä se ulosti useasti ja joka kerta löysempää. Suoliäänet kuului mahasta oikein hyvin. Hevonen on ollut hieman kärttyisempi mahastaan.

Mieleen tuli ajatus, josko olisi kyse hiekasta. Hevoset ehtivät kuitenkin tässä kuun alussa olemaan jonkin aikaa oikein lyhytnurmisella laitumella. Jos sitä nyhtäessä olisi mennyt kasa maata mukana. Niinpä hevoset laitettiin Psyllium-kuurille. Kokeillaan tätä ensin ja mietitään sitten, tarvitaanko isompia toimenpiteitä.

Psylliumia Roope saa nyt kerran päivässä kolme mitallista veteen liotettuina. Tuosta Psylliumista tulee aika liisteria, joten vettä saa laittaa reilusti. Noh, siksi se taitaakin sen hiekan tuoda sieltä mahasta ulos. Psyllium sekotetaan väkirehujen joukkoon. Kuurin ajan Roope saakin illalla Psylliumin kanssa vain kauraa, muuten tulisi niin iso satsi, jos Proteinkin olisi vielä turpoamassa.

Huomenna Roopella onkin vuolu, ihan ammattilaisen tekemä. Vainikan Jiri tulee laittamaan Roopen popot kuntoon. Edellisestä vuolusta onkin hieman tarkoituksella (ja väärin) aikaa sen neljä viikkoa. Saan näin mielestäni paremmin irti Jirin käynnistä. Hän voi samalla neuvoa paremmin, että miten lähden kantoja muokkaamaan, jotta säde saataisiin paremmaksi. Tämä säteiden pienuuden ongelma on etenkin etujaloissa. Mahtaakohan siellä olla jotain mädän tynkää... Toisaalta säde ei kasva, jollei se saa kontaktia. No, huomenna sekin selviää. :)