Käpsöttelyä

Nyt on kuukauden verran Roope ulkoillut puolipäivä tarhassa suuren suuressa 12 neliön tarhassaan. Tämän lisäksi ollaan käyty kävelemässä sen mukaan, mitä koulusta ehdin, noin viidesti viikossa puolisen tuntia kerrallaan.

Suitset ja liina on ollut ihan paikallaan, sillä mörköjä on ollut milloin missäkin. Huomattavasti mukavempi talutella, kun tietää pelivaraa olevan jäljellä vielä Roopen riekkumisissakin. Ei se nyt mitään suuria loikkia ole tehnyt, mutta vähän keventelee etupäätään.

Alkuun kävely oli huomattavasti epävarmempaa. Aluksi en edes pyytänyt reipasta käyntiä, vaan ennemminkin kävelytin mahdollisimman hitaasti. Nyttemmin on jo käyntiin tullut varmuutta ja vauhtia lisää.

Roope on ollut hieman hapan, kun sitä pyytää reippaampaa. Maiskutuksesta on saanut ensisijaisesti luimistelua vastaukseksi. Siitä huolimatta seuraavassa hetkessä, herran omasta tahdosta, kävellään sellista tahti, etten meinaa perässä pysyä. Tiedä sitten onko kipeä, vai onko muuten vain tulossa Ypäjä-syndroomaa... Tässä tapauksessa sellaista virikkeetöntä elämää pienessä tarhassa/karsinassa. Menisi minullakin hermot.

Roope pääsi myös mukaan hierojaopiskelijan koekaniiniksi, joten luvassa on säännöllistä hipelöintiä ja jatkossa hierontaa. Tosin Roope ei sitä hirveästi arvostanut, ainakaan etupäästä. Yllätyksenähän se ei tullut, että Roope olisi etupäästä jumissa, etenkin vasemmalta. Lisäksi tässä lähiaikoina Roopen vasen etujatka on ollut hieman lämmin vuohisnivelen sisä- ja ulkopuolelta. Pitää muistaa tämä ottaa puheeksi klinikalla. Tässäkään tapauksessa ei oireilu yllätä, sillä onhan tuo vasen etunen melkoisella koetuksella.

Maanataina 2.11. olisi sitten vuorossa kontrolli. Tuolloin tulee kuluneeksi noin 2,5 kk leikkauksesta. Haavasta on onkalot mennyt kiinni, mutta pintahaava on vielä auki.


Tällä kertaa onkin melko vähissä nuo kuvat, mutta josko seuraavaan sitten. :)

Leikkaus ja sen jälkeen

Keskiviikkona (19.8.) oli leikkauspäivä. Isä tuli jälleen mukaan. Roopelle oli huomattavasti helpompaa tulla etupurkuisesta kopista pois. Purkusiltakin oli hyvin loiva.

Roope sai melko pian rauhoittavan, jotta odottaminen ei olisi niin stressaavaa. Meistä kahdesta minä olisin varmaankin kaivannut enemmän sitä rauhoittavaa. Niin monta asiaa voisi vielä mennä pieleen.

Hoitaja tuli ajamaan leikkausalueelta karvat ja kiinnitti kanyylin kaulalle. Lisäksi Roope sai ennaltaehkäisevästi penisilliiniannoksen lihakseen. Rauhoittavat tehosi melko hyvin.

Olin vielä apuna kanyylin laitossa, mutta sitten olikin aika poistua paikalta ja toivoa parasta, että leikkaus menisin hyvin. Sovittiin, että Houttu soittaa, kun leikkaus on ohi.





Päivällä pestiin Roopen karsina ja laitettiin kuivikkeet valmiiksi. Hysteerisenä perin desinfiointiaineella kaikki seinät ja matalalla pidetty ruokakippokin otettiin pois, jotta riskit olisi mahdollisimman pienet.

Päivä tuntui tuhottoman pitkältä. Vasta kuuden aikaan illalla Houttu soitti. Leikkaus oli mennyt hyvin ja hevonen oli jalkeilla. Olivat saaneet luut hyvin kohdakkain, vaikka murtumakohtaan oli tullut jo kiertymää. Torstaina saisi hakea kotiin yhden maissa. Jatkoista puhuttiin tässä kohtaa sen verran, että aluksi kuusi viikkoa karsinalepoa. Parin viikon antibioottikuuri ja viikon tulehduskipulääkekuuri. Sen jälkeen ei kipulääkkeitä, jotta varoisi jalkaa mahdollisimman paljon. Kysyin, saisiko hevosta tulla vielä katsomaan. Lupasivat, että saisi.

Roope oli vielä humalassa anestesian jäljiltä, mutta vakaasti pystyssä.Vaikka se kurjan näköinen olikin, niin tunne oli helpottunut. Yhdestä ja suurimmasta koettelemuksesta oli selvitty. Monta oli vielä edessä, mutta tämä on jo alku.

Haavan päälle oli ommeltu tamppoonit haavan suojaksi ja tueksi. Houttu vielä illalla viitsi kertoa leikkauksesta ja näytti leikkauspöydällä otetut röntgenkuvat.

Leikkaus oli kestänyt kolmisen tuntia. Verrata voi siihen, että hevosta voi pitää unessa vain viisi tuntia, joten leikkaus ei ole ollut mikään pieni. Hikinen homma se oli myös ollut kirurgille, mutta Houttu oli tyytyväinen lopputulokseen. Murtumalinjassa luun reunat oli saatu hyvin kohdakkain yhdeksän ruuvin ja ison levyn avulla. Haavaan oli laitettu antibioottiimplantteja eri kerroksiin. 

Aamulla hoidettiin vielä pari asiaa, jotta karsina olisi valmiina Roopea varten ja sen jälkeen suunnattiin Teivoon hakemaan hevosta kotiin.

Roope oli jo huomattavasti virkeämmän oloinen. Hoitajat kertoivat Roopen voivan hyvin. Ruoka maistui. Kaiken, mitä olivat antaneet, se oli imuroinut viimeistä kortta myöden parempiin suihin. Uloste tosin oli löysällä, mutta olihan se saanut melko satsin lääkkeitäkin ja paastonnut, lisäksi tilanne ollut stressaava.

Houttu ei ollut itse paikalla tortaina, mutta toinen eläinlääkäri kotiutti Roopen. Kävimme vielä läpi leikkauksen ja jatkohoito-ohjeet. Nyt siis kuusi viikkoa karsinaa. Tamppooni pidettäisiinviikon verran. Kipulääkekuuri loppuun ja antibioottia kaksi viikkoa. Kuuden viikon kohdalla sitten soiteltaisiin klinikalle jatkoista.

Roope lastattiin autoon ja kotimatka saattoi alkaa. Tallille oli lyhyt matka ja perillä Roope pääsikin jatkamaan heinien mussutusta. Siinä olisi sille aktiviteettiä kuudeksi viikoksi. Karsina ja heinät, niin ja lääkkeet alkuvaiheessa.






Roopelle oli laitettu tueksi pintelit jalkoihin. Leikatussa jalassa lähinnä turvotuksen estämiseksi ja toisessa jänteiden tueksi. Haava eritteli jonkin verran, joten sen alapuolelle laitettiin valkovaseliinia suojaamaan, jotta kudosneste ei ärsyttäisi ihoa.

Pari ensimmäistä päivää meni oikein hyvin. Hevonen oli rauhassa ja varoi jalkaansa. Tamppooni kuivui nopeasti, eli haavaeritteen määrä väheni. Lauantaina, tietysti viikonloppuna, mielestäni jalan turvotus alkoi lisääntymään ja jalka oli kuumakin leikkausalueelta. Huolestuin tietenkin. Odottelin kuitenkin seuraavaan päivään. Tuolloin turvotus oli levinnyt alemmaskin. Polven alueelle oli tullut nestelastia. Pintelin yläpuolella oli sellainen pallo. Käärin pintelin polven yläpuolelle, ja tämä vähensi polven turvotusta. Nyt turvotusraja siirtyi ylemmäs. Kuumetta ei kuitenkaan onneksi nostanut ja ruoka ja juoma maistui sekä hevonen oli virkeä. Soitin kuintenkin oman mielenrauhan vuoksi päivystävälle, vaikka tiesinkin, ettei hänellä hirveästi annettavaa ole. Hieman rauhoitti kuitenkin hysteeristä omistajaa.


Maanantaina olin yhteydessä klinikalle turvotuksen ja kuumotuksen vuoksi. Vakuuttelivat sen olevan täysin normaalia. Kuumotuskin voisi kestää pitkään. Turvotus lähti laskemaan hiljalleen, joten en ollut Teivoon siitä enää yhteydessä. Loppuviikosta oli aika poistaa tampooni. Osalta matkaa se oli melko napakasti kiinni ja hieman irroittikin haavan keskivaiheilta rupea. Haavan alaosassa oli kohta, jossa haavan reunat eivät olleet aivan kohdakkain, mutta muuten haava näytti siistiltä. Joskin turvotusta oli sen verran, että tamppooni jätti painauman haavan kohdalle.

Viikonlopun aikan haavan yläosaan tuli yksi kohta, josta alkoi tulla vaahtoa, kudosvaahtoa. Eikä siinä paria päivää kauempaa mennyt, kun haava repsahti ylhäältä auki syyskuun alussa. Aluksi se näytti vielä pienehköltä, kun ompeleet tukivat sitä. Auenneelta alueelta poistinkin loput ompeleet, sillä niistä ei ollut enää apua.

Taas ei auttanut, kuin lähteä poikkeamaan klinikalla. Olin juuri ottanut kuvan haavasta ennen, kuin tarkastelin klinikan aukioloaikoja. Siinä samassa tietenkin pudotin puhelimen lattialle ja näyttö hajosi. Ilmeisesti oli ehtinyt kuitenkin lähettämään kuvan pilveen. Klinikalle mennessä tosin, ei ollut näyttää kuvaa haavasta. Ohjeeksi saatiin haavan huuhtelu tässä vaiheessa. Haava oli katteisen oloinen, mutta osa saattoi olla antibioottilevyä. Nyt Roopen päivärytmiin tuli siis mukaan pesarissa käyminen kolmesti päivässä. Päivässä haava jo aukesi runsaasti lisää ja näytti melko epämielyttävältä. Lisäksi haavassa oli ulkosyrjällä sormen mentävä n. 1,5 cm syvä tasku noin klo 11- 17 alueella.


Parin päivän päästä oli aika poistaa loputkin ompeleet, mutta omilla välineillä en aivan kaikkia saanut poistettua. Olin tästä sähköpostitse yhteydessä klinikalle. Sovimme, että hoitaja tulee mukaani poistamaan ompeleet. Mukaan pakattiin vasoiksi myös rauhoittavaa. Pänkseillä ompeleet lähtikin melko vaivattomasti, sillä niillä sai ompeleesta hyvin kiinni.

Ohjeeksi saatiin tässä vaiheessa huuhtelu ja Vulketania avohaavalle sekä Betadinevoidetta muualle ompeleiden päälle. Haavasta rapsuteltiin katteet ja kuolleet kudokset pois veden kanssa. Antibioottikuuriakin jatkettiin vielä viikolla.

Hyvännäköinen haavanpohja

Tätä rumbaa se onkin ollut melko pitkään. Hiljalleen haava on kuitenkin lähtenyt paranemaan, eikä liikalihaa ole syntynyt. Kuusi viikkoa tuli täyteen lokakuun alussa, jolloin olin yhteydessä jälleen klinikalle. Nyt ohjeena onkin edelleen haavan hoito. Odotellaan vielä taskun umpeutumista, jotta se ei jättäisi röntgenkuvaan varjoa ja toisaalta kuljettaminen on aina riski. Roope saikin jo luvan alkaa ulkoilemaan pienessä tarhassa muutamaa tuntia kerrallaan ja lisäksi saisi aloittaa muutaman minuutin kävelyillä kunnon mukaan.

Nyt Roope onkin jo ulkoillut reilu viikon verran ja päässyt kävelemäänkin.  Rauhallisessa käynnissä se kävelee melko hyvin. Reippaampi käynti aiheuttaa hieman keinahtelua liikkeeseen, joten yritetään pitää vauhti maltillisena.

Ensimmäinen kerta ulkona

Haava 10.10.-15

Roope on kyllä suhtatunut hienosti toipilaana olemiseen. Vaikkakin hieman ruoka-aikakiukkua on havaittavissa. Muuten se on ollut oikein mallikkaasti. Ei ole isommin riehunut tai heittäytynyt syömättömäksi saati juomattomaksi.

Iso kiitos haavan paranemisesta kuuluu myös tallinpitäjälle ja Outille. Ilman näitä apukäsiä näin säännölinen haavanhoito ei olisi onnistunut. Myös muut tallilaiset ovat olleet joustavia ja ymmärtäväisiä Roopen aiheuttamien poikkeusolojen suhteen.

Nyt mennään näillä pari viikkoa ja sitten ollaan jälleen yhteydessä Tampereen Hevosklinikalle.

Ei voi kuin kehua ja kiittää sieltä saatua palvelua. Aina on jollain ollut edes hetki aikaa vaihtaa muutama sana ja Houttukin on vastaillut sähköpostiin Ranskasta käsin. Suosittelen!